Arkisto päivämäärälle Joulukuu 2009

Joulu Kiinassa

28. Joulukuuta 2009

Toisin kuin Euroopassa ja Amerikassa, Aasiassa joulu ei ole oikea juhlapäivä. Globalisoituneessa maailmassa erilaiset tavat kuitenkin kantautuvat kaikkialle ja Kiina ei ole mikään poikkeus. Kiinalainen joulu peilaa amerikkalaisen joulujuhlan kaupallista ilmentymää. Kaupat soittavat joulumusiikkia, koristeita ja valaistuja joulukuusia yms. tilpehööriä löytyy joka puolelta. Jotkut jopa ostavat joululahjoja toisilleen ja pukeutuvat tonttulakkeihin.

Länsimaiseen jouluun kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin pelkät lahjat, koristeet ja musiikki. Useimmissa maissa on tärkeää olla kotona tai isovanhempien luona perheen kanssa ja nautiskella perinteisiä jouluruokia. Kristityille joulu on myös Jeesuksen syntymän juhla ja siihen liittyy omia traditioitaan. Alkueräiseen jouluun, eli keskitalven juhlaan, liittyi lisäksi muita kansallisia perinteitä. Esimerkiksi Joulupukki oli ennen oikeaksi pukiksi pukeutunut, eikä se punanuttuinen Coca-colan maskotti, jonka eräs ahvenanmaalainen aikoinaan amerikkalaisille suunnitteli. Alkuperäinen pukki näkyy edelleen pohjoismaissa vuohipukkien muodossa.

On toki piristävää, että Kiinassakin on joulutunnelmaa, mutta kaikki alkuperäiset syyt juhlia ovat unohtuneet. Mihin on jääny0t antamisen ilo? Mihin ovat jääneet jouluherkut? Mihin on jäänyt rauhoittuminen ja perheen kanssa olo? Lost in translation. Kiinaan joulusta on päätynyt vain sen tyhjä kuori.

Kaikki on mahdollista, jos puolue vain sitä haluaa

28. Joulukuuta 2009

Kööpenhaminan ilmastokokouksen päätyttyä Kiinan / Beijingin hallitus jälleen kerran osoitti mihin se pystyy, jos vain tahtoa löytyy. Jo seuraavana päivänä lähes kaikkien katujen varsiin ilmestyi pienet aidat, joilla erotetaan polkupyöräilijät autoista. Samalla kertaa myös keskustan parkkipaikat kallistuivat huomattavasti, tehden oman auton käytöstä entistäkin kannattamattomampaa. Uudistusten takana on Beijingin aikomus vähentää autoilua ja kannustaa julkisen liikenteen käyttöön sekä pyöräilyyn – aikaisemmin pyöräkaistoja on käytetty parkkipaikkoina, mutta nyt se on aidasta johtuen mahdotonta. Usein autot ovat myös käyttäneet pyöräkaistoja ohituksiin, tehden niillä pyöräilystä varsin vaarallista. Vastaavanlaisia aitoja on jo aikaisemminkin käytetty jonkin verran ja lähes jokaisella kadulla vastaantuleva liikenne on myös erotettu aidoilla. Aidat lisäksi rajoittavat jalankulkijoiden liikkeitä, pakottaen heidät ylittämään kadut suojatien kohdalta.

Edellisen kerran tälläinen nopea muutos nähtiin 2008-vuoden Olympialaisten alla. Tuolloin Beijingissä otettiin käyttöön rekisterinumeron perusteella rajoitettu oikeus ajaa autoa vuoropäivin. Ilman laatu kaupungissa parani tempauksen ansiosta niin dramaattisesti, että väliaikaiseksi aiottu muutos jäi pienin muutoksin vakituisesti voimaan. Myös ruuhkat pienenivät huomattavasti.  Samoihin aikoihin myös Beijingin metro- ja bussilippujen hintaa laskettiin, jotta ihmiset käyttäisivät auton sijaan julkisia kulkuvälineitä. Vanhankaltaisia ruuhkia pääsee nykyäänkin vielä kokemaan viikonloppuisin, jolloin kaikki autot saavat olla liikenteessä ilman rajoituksia.