Aiheen ‘Sekalaiset’ arkisto

Kulta, he olivat suomalaisia

27. Huhtikuuta 2010

Eipä olisi arvannut kuinka paljon suomalaisia täällä Beijingissä tulee nähtyä. Muutama viikko sitten näin seurueen Salitun’rissa ja tunnistin heidän puheensa suomeksi. Viime kuussa näin kolmen suomalaisen kaveriporukan meidän asuintalomme edessä. Tänään lähikaupassa oli kaksi suomalaista, jotka myöskin asuvat talossamme. Kieltämättä vetää aina suun hymyyn kun näkee maanmiehiä (tai -naisia), mutta en ole silti viitsinyt alkaa heidän kanssaan rupattelemaan. Ei tuo nyt niin ihmeellinen asia ole – enkä ole niin seuran tarpeessa :)

PS. Tapasinpa pari vuotta sitten lentokoneessa vanhan tamperelaisen pariskunnankin täysin sattumalta. Istuimme vierekkäin ja suureksi yllätyksekseni meillä oli sama matka. Beijingistä Tampereen keskustaan. Maailma on pieni :)

Asumislupaa odotellessa

15. Huhtikuuta 2010

Soitin tänään Maahanmuuttovirastoon ja kyselin asumislupahakemuksen etenemisestä. Kuulemma hakemus oli saapunut vasta eilen ja on nyt jonossa. Virkailija sanoi, että todennäköisesti prosessi vie vähintää neljä kuukautta… Meillä on tosiaan aikaa jäljellä 25 arkipäivää, jos kuluvakin päivä lasketaan :(

Verobyrokratiaa

2. Maaliskuuta 2010

Olen vuoden vaihduttua tuskastellut verotuksen kanssa niin paljon, että pää meinaa haljeta. Syynä tähän on tilanteeni, joka on varsin omalaatuinen…

Työskentelen suomalaisessa ohjelmistoalan yrityksessä, jolla ei ole toimipisteitä kuin Suomessa. Viime kesänä ryhdyin Kiinaan muuton yhteydessä tekemään etätyötä ja  kuvittelin asian olevan selvä: Teen töitä “Suomessa”, joten maksan veroni Suomeen. Kiinan suurlähetystön virkailijat eivät voineet antaa minulle työviisumia, sillä maan lainsäädäntö ei tunne etätyötä. Viisumiin ja työlupaan vaaditaan Kiinassa sijaitseva yritys. Niinpä en ole Kiinassa lainkaan työntekijä, vaan vain vierailija. Kiinan lain mukaan en joudu maksamaan lainkaan veroa, jos asun maassa alle vuoden. Vuoden jälkeen myös ulkomaisesta tulosta on maksettava tuloveroa.

Kaikki sujui hyvin, kunnes verovuosi loppui helmikuussa. Suureksi yllätyksekseni Suomen Verovirasto  ei antanutkaan minulle verokorttia. En myöskään voi tilata verokorttia, sillä siinä on pakollisena vaatimuksena Kiinan veroviranomaisten antama verotustodistus – jota en voi siis ilmeiseti edes saada, koska en ole lain mukaan työntekijä.

Nyt olen siis ilman Suomen verokorttia, mutta verot pitäisi kuitenkin maksaa Suomeen. Lakihan sanoo, että ilman korttia ennakonpidätys on 60%. Tämä tarkoittaisi melkoista tulotason alenemista muutamalle seuraavalle kuukaudelle. Toisaalta Verovirasto puhuu myös ns. puolen vuoden säännöstä, jonka mukaan en olisi enää verovelvollinen Suomelle vaan vain Kiinalle  (0%).  Kaiken kukkuraksi, en viime kesänä vielä tiennyt, että muuttaisin vuoden kuluttua takaisin Suomeen, joten olen Suomen viranomaisten silmissä pysyvästi ulkomaille muuttanut – KELAkin muisti minua jo viime vuonna lappusella, jossa todettiin että en ole oikeutettu sosiaalietuuksiin.

En millään viitsisi alkaa soittelemaan ja vatvomaan tätä asiaa, sillä kohta kuitenkin asun taas Tampereella… Talouskin kestäisi muutaman matalapalkkaisen kuukauden hienosti, jos vain tilitoimistolle ratkaisu käy. Mahdollisesti maksu onnistuu ilman korttia myös verotietojen avulla. Ne ovat viranomaisilta saatavissa. Koko härdellistä jokseenkin turhautuneena mielessäni on kuitenkin yksi kysymys… Voinko saada Suomeen palattuani takautuvasti veroja takaisin ulkomailla oleskeluni ajalta? Jos kerran olen ollut verovelvollinen vain Kiinaan, olen juuri säästänyt vuoden verot – ainakin osittain.

Uusi vuosi uudet kujeet

30. Tammikuuta 2010

Tammikuu onkin jo kohta lopussa, joten on kai korkea aika kirjoitella hieman kuulumisia, kun varsinaisesti muutakaan sanottavaa ei nyt tule mieleeni.

Kihlauduimme jo joitakin kuukausia sitten ja tarkoituksena oli mennä naimisiin keväällä, mutta käytännön syistä aikaistimme virallista operaatiota parilla kuukaudella. Viisumistani jälleen kerran loppui päivät ja taas olisi pitänyt tehdä visa-run ulkomaille tai Hong Kongiin, joka maksaa kuitenkin melkoisen paljon. Niinpä päätimme hoitaa avioliittopaperit kuntoon hyvissä ajoin, jotta saisin sitten paremman viisumin, ja näin me myös teimme. Nyt taskussani on Beijingissä myönnetty “Visiting relatives” L-viisumi, jossa on “parasta ennen päivämäärä” tammikuussa 2011. Käyttökertojakin on rajattomasti voimassaoloaikana. Yksi asia vähemmän huolehdittavana, vaikka vähän myöhään viisumin sainkin – toukokuussa olisi nimittäin jo tarkoitus palata Tampereelle opiskelemaan tutkinto loppuun.

Nyt kun virallinen osuus on hoidettu vaivihkaa, hääjuhlia joudummekin pitämään peräti kolme. Vaimoni eronneet vanhemmat eivät suostuneet yhteen juhlaan, joten Kiinassa juhlimme kahdesti maaliskuussa. Koska lentoliput Suomesta Kiinaan ovat kohtuuttoman kalliita, en voi vaatia sukulaisiani ja ystäviäni tulemaan tänne, joten Suomessa sitten juhlitaan vielä kerta kiellon päälle. Ajankohta on vielä auki ja hyvällä ystävällänikin olisi häät loppukesästä, joten saa nähdä milloin meillä sitten oikeasti on aikaa…

Keskimaan liikennekulttuuria

11. Elokuuta 2009

Kiinan väen rikastuessa lähes jokainen perhe on hankkinut itselleen auton. Auto on olevinaan kätevä kulkuväline kulkea ympäriinsä, mutta suurkaupungissa ajaminen ei ole mitään herkkua. Lisäksi Kiinan liikennettä varjostaa kansalaistottelemattomuus ja ihan vain käsittämätön typeryyskin sekä ratin takana, edessä.

Beijingissä on tällä hetkellä n. 5 miljoonaa autoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruuhka-aikoina kehätiet ovat täysin tukossa. Asiaa ei myöskään auta se, että jokainen autoilija haluaa aina olla ensimmäinen ja hidastavat siinä pujotellessaan sitten koko liikennevirran liikettä. Myös tietullit ovat kovin hankalia, kun niille änkee yhtäaikaa parisataa autoa. Lopputuloksena on jokapäiväinen kaaos, jossa autot matelevat eteenpäin tukkien toisiltaan joka ikisen kolosen. On varmaan sanomattakin selvää, että myös hälytysajoneuvoille varattu kaista on täynnä näitä hätähousuja. Lisäksi ambulanssi tai paloauto voi hyvinkin myöhästyä dramaattisesti ihan vain, koska autoilijat eivät tee heille lainkaan tietä. Bussien ainoa mahdollisuus liikkua kadulla on luonnollisesti kiilaamalla isomman oikeudella. Muuten kukaan ei heitä väistäisi.

Silloin kun ruuhkaa ei ole vaivaksi asti, pääsee kehäteillä parhaillaan ajamaan 70km/h. Yleensä ajo menee silti nykimiseksi, sillä jälleen kerran kukaan ei halua jonottaa. Yleensäkin jonottaminen tuntuu olevan kiinalaisille aivan mahdotonta. Lyhytkin odotus tuntuu olevan paikallisille liikaa. Mikä on kovin omituista ottaen huomioon, että Beijingissä on aina pakko odottaa ja jonottaa.

Ihan kuin liikennekaaos itsessään ei olisi riittävän suuri riski, kiinalaiset eivät ymmärrä turvavyön käytön hyödyllisyyttä lainkaan. Laki vaatii jokaista autossa istujaa käyttämään turvavyötä, mutta juurikaan kukaan ei sitä tee, ellei näe poliisia vahtimassa liikennettä. Takapenkillä vyön käyttö on yleensä tehty mahdottomaksi änkemällä vyöt ja soljet penkkien väliin tai verhoilun alle. Kukapa sitä haluaisikaan käyttää, kun vyö lisää  selviytymismahdollisuuksia kolaritilanteessa vain 300-500%:lla.

Siinä missä Euroopassa, Japanissa ja USA:ssa voi yleensä olettaa toisten noudattavan liikennesääntöjä, Kiinassa tuollainen oletus vie sinut vain aikaiseen hautaan. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ei kunnioiteta lainkaan, vaan autot ajavat heidän päälleen jarruttamatta, jos he eivät väistä. Vihreä valokaan ei takaa yhtään mitään, sillä autoilla on oikeus kääntyä punaista päin oikealle. Lisäksi monet kääntyvät punaisia päin ihan mihin suuntaan vain. Kuitenkin harvemmin nuolivaloa vasten. Kiinassa “peräänajaja maksaa” -mentaliteetti on mennyt aivan naurettavuuksiin. Yleinen tapa on nimittäin kiilata toisen eteen. Ja kun takana oleva on aina syyllinen, näitä kiilaajia riittää. Lisäksi hyvin harva auto käyttää vilkkuja lainkaan, joten liikenteessä saa aina olla varuillaan. Ettei tämä teksti menisi täysin autoilijoiden mollaamiseksi, Kiinan katuja värittää myös hullut jalankulkijat. Beijingissä näitä kutsutaan nimella “zuo si” – kuoleman imuttajat. Varsinkin laitakaupungilla voi jarrut joutua lyömään lukkoon, kun ilmeisesti elämäänsä kyllästyneet ihmiset päättävät ylittää kadun mistä sattuu. Lisäksi pyöräilijät ja mopoilijat eivät noudata minkäänlaisia liikennevaloja, vaan ajavat pysähtymättä jokaisen risteyksen ohi. Nämä sankarit ovatkin jäädä auton alle kymmeniä kertoja päivässä. Siitä voisi joku laskea heidän elinikänsä odotusarvon…

Lopuksi hieman statistiikkaa mietittäväksi: USA:ssa on tällä hetkellä 4 kertaa Kiinan verran autoja.  Kiinassa kuitenkin kuolee vuosittain 2 kertaa enemmän ihmisiä liikenteessä, kuin USA:ssa. Mistäköhän tämä voisi johtua?

Kuuma kesä, kylmä talvi

21. Heinäkuuta 2009

Beijingin ilmasto vastaa hyvin pitkälle Keski-Eurooppaa, mutta suomalaiselle kesä tuntuu kovin kuumalta. Lämpötila pysyy päivittäin 30 C asteen paremmalla puolella ja parhaimmillaan nousee jopa 36 C asteeseen. Kesäkuussa lämmin sää on vielä varsin miellyttävä, mutta heinäkuussa vesisateet nostavat kosteuden ikävän korkealle. Paikalliset kutsuvatkin kesän kosteita sadepäiviä osuvasti saunapäiviksi (sang na tian).

Usein puhutaan, että paras aika tulla Beijingiin on syksy. Syksyllä pahimmat helteet loppuvat, mutta lämmintä on silti usein miellyttävät 20 C astetta. Myös kevät on lämpötilan puolesta hyvää aikaa, mutta silloin kaupunkia vaivaavaa hiekkapöly, joka pahimmillaan peittää auringonkin vaaleanruskean pilven taakse.

Talvi on Beijingissä suomalaisellakin mittakaavalla kylmä. Yleensä pakkasta on noin 10 C astetta, mutta lunta ei juurikaan sada. Silloin tällöin maahan syntyvä ohut lumipeitekin on nykyään useimmiten säänsäätelyviraston aikaansaamaa.