30. Syyskuuta 2009
Kiinan itsenäisyyspäivä ja keskisyksyn juhla tekevät tuloaan ja kaikki kiinalaiset saavat levätä viikon verran lakisääteisellä, palkallisella vapaallaan. Kuulostaa kivalta, eikö? Ennenkuin alatte etsimään työpaikkaa Kiinasta, on parasta valottaa hieman Suomen ja Kiinan välisiä eroja vapaapäivistä.
Monet varmasti tietävätkin, että Suomi on yksi maailman eniten lomailevista valtioista. Lakisääteisiä juhlapyhiä on peräti 14 kappaletta ja jokainen työntekijä saa 2 vapaapäivää yhtä kuukautta kohden. Ensimmäisen vuoden jälkeen vuosilomaa kertyy ruhtinaalliset 2,5 päivää kuukaudessa, jolloin keskivertotyöntekijä saa nautiskella vapaa-ajasta teoriassa 44 palkallisen vapaapäivän verran. Toki joskus osa vapaapäivistä osuu viikonlopulle, jolloin luku on pari päivää pienempi.
Kiinassakin työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää, mutta maan valtavan populaation takia talous perustuu enemmänkin työvoiman määrän eikä yksittäisten henkilöiden tuottavuuden varaan. Palkallisia juhlapäiviä kiinalaisessa kalenterissa on 7 kappaletta ja työntekijällä on lakisääteinen oikeus 5 palkalliseen vapaapäivään vuodessa. Juhlapyhistä 5 kuitenkin osuu aina viikonlopuille, jolloin käytännössä todellisia vapaapäiviä on vain 3. Palveltuaan 15v saman työnantajan alaisena, työntekijä palkitaan 10 päivän vuosilomalla. Jos tästä sitten arvioidaan keskivertotyöntekijän vapaapäivien määrä, on se jossain lähellä 12 päivää vuodessa. Tämä siksi, että viikonlopulle osuvana juhlapyhänä on tapana tehdä töitä, jotta sen saa hyödynnettyä myöhemmin.
Eli summa summarum, jos haluat pitää paljon vapaata, pysy Suomessa. Tai älä ainakaan suostu kiinalaisen yrityksen työntekijäksi ilman lakisääteisiä etuja huomattavasti parempaa työsopimusta
- Markus
Tunnisteet: Juhlapyhät, Kiina, Suomi, Työ, Vapaapäivät, Vuosiloma
Aiheesta Työ | Ei kommentteja »
24. Syyskuuta 2009
Beijingin jo varsin kattava metroverkosto kasvaa huimaa vauhtia. Viimeisin lisäys on hieman yllättäen linja numero neljä. Tässä vaiheessa moni varmasti ihmettelee mikä tässä on se yllätys… Kyseessä on erittäin kiinalainen kulttuuriasia – numeroihin liittyvä taikausko. Numero neljä on nimittäin ääntämykseltään hyvin lähellä sanaa “si” (死), joka tarkoittaa kuolemaa. Sinänsä Beijingissä moiset uskomukset ovat jo pitkälti kadonneet, mutta en pitäisi mitenkään mahdottomana, että kauempaa, etenkin maaseudulta kaupunkiin muuttaneet, eivät uskaltaisi kyseistä metroa käyttää.
Linja 4 parantaa Haidianin kaupunginosan liikenneyhteyksiä keskustaan ja tuo lopulta metron myös Fengtain kaupunginosaan. Turisteja ilahduttaa varmasti se, että reitille osuu mm. Beijingin eläintarha, Vanha kesäpalatsi (ja Kesäpalatsi), sekä eteläinen rautatieasema, josta on suora yhteys Tianjiniin.
Metrokartta: Wikipedia / Ran, 2009
- Markus
Tunnisteet: 4, Beijing, Beijingin eläintarha, Beijingin eteläinen rautatieasema, Fengtai, Haidian, Kesäpalatsi, Keskusta, Kiina, Linja 4, Luvut, Metro, Neljä, Tianjin, Vanha kesäpalatsi, Yi he yuan, Yuan ming yuan
Aiheesta Alueet, Liikenne | Ei kommentteja »
15. Syyskuuta 2009
Kuten kaikki varmasti tietävätkin, Beijing on yksi maailman suurimmista kaupungeista. Beijingin maakunnan alueella asuu yli 17 miljoonaa ihmistä ja itse kaupungissakin väkeä on 12 miljoonaa [1]. Vaikka Beijing on asukastiheydeltään maailman 4. tiheimmin asuttu kaupunki, vaatii tällainen ihmismäärä jo huomattavan ison alueen maata – maakunta onkin suurinpiirtein Belgian kokoinen kattaen huimat 16 800 neliökilometriä [1]. Pelkän kaupunkialueenkin halkaisija on muhkeat 30km.
Beijingin korkein rakennus on tällä hetkellä CCTV Tower, jonka korkein kerros on noin 330m korkeudella. Uuden China World Trade Center III -pilvenpiirtäjän ylin kerros on tosin tätä korkeammalla, mutta CCTV-tornin antennimasto tekee rakennuksesta edelleen Beijingin korkeimman. Tosin tämä on vain määrittelykysymys, että lasketaanko masto itse rakennukseen. CCTV-tornin huipulla on näköalatasanne ja pyörivä ravintola, joten ainakin tamperelaiset tuntevat olonsa kotoisaksi (heh heh). Tornista voi käydä omin silmin toteamassa miten massiivinen kaupunki todella on kyseessä. Tai sitten voi vain tyytyä katsomaan alla olevat kuvat, jotka nappasin paikan päältä
[1] Wikipedia, viitattu 15.9.2009
- Markus
Tunnisteet: Beijing, CCTV Tower, Kiina
Aiheesta Alueet | Ei kommentteja »
13. Syyskuuta 2009
Blogimerkinnät ovat jääneet aika vähiin, sillä viime viikot ovat olleet varsin kiireisiä. Kuitenkaan mitään erityisen kiinalaista tai jännää ei ole tapahtunut. Lähinnä vain henkilökohtaisia asioita, yms…
Jatkoin 3kk viisumiani kuukaudella Beijingin maahantulo- ja poistumisvirastossa. Viisumia saa jatkaa vain kaksi kertaa, joten seuraavan jatkamisen jälkeen on edessä pakollinen maasta poistuminen. Käytännössä voin kuitekin käydä Hong Kongissa, joten sinnepä sitten. Jos samalla vaikka ostaisi jotain kivaa – esimerkiksi uuden kännykän.
Menin viime viikonloppuna kihloihin pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa. Häät olisi tarkoitus pitää ensi keväänä, jonka jälkeen muutamme Suomeen asumaan. Pääsyy Suomeen muuttoon on allekirjoittaneen yliopisto-opinnot, jotka ovat vielä kesken. Kun tutkinto on turvallisesti takataskussa, saatamme vielä palata Kiinaan. Tosin toistaiseksi on aivan liian aikaista lähteä spekuloimaan.
- Markus
Tunnisteet: Kuulumiset
Aiheesta Asuminen | 1 Kommentti »
22. Elokuuta 2009
Beijingin kesällä ei voi olla huomaamatta hirvittävän voimakasta siritystä, joka on voimakkaimmillaan aurinkoisina päivinä. Syypää tähän siritykseen ei ole jättiläisheinäsirkat, vaan cicadat (知了- zhi liao), eräänlaiset isokokoiset kärpäset. Cicadat elävät suurimman osan elämästään maan alla kovakuoriaista muistuttavassa muodossa, mutta lopulta kaivautuvat ulos koloistaan ja kasvattavat siivet. Joidenkin Cicada-lajien elinkaari on jopa viisi vuotta.
Koiras-cicadan siritys syntyy sen kehon sisältämistä erityisistä lihaksista, jotka saavat aikaan naksuvan äänen. Tämä sirinä on voimakkuudeeltaan jopa 120dB, joten lähellä sirittävä ötökkä todella sattuu korviin. Naarailla ei sirityslihaksia ole. Cicada on päivähyönteinen, joten siritys loppuu yöksi, mutta silloin aloittaa konserttonsa muut paikalliset sirittäjät. Onneksi niiden siritys on kuitenkin hieman hiljaisempaa.
Cicada on varsin suurikokoinen hyönteiseksi ja monet ihmiset syövätkin niitä. Maistuu kuulemma lihalta. Isosta koostaan huolimatta cicada on lempeä mölli eikä se pure tai pistä ihmistä. Kuitenkin äkkiseltään voi tuntua aika epämiellyttävältä, jos cicadan kokoinen ötökkä juoksentelee paitaasi pitkin.
-
- Cicada asuntomme ikkunan hyttysverkossa. Kyseinen yksilö oli 5-7cm pitkä.
- Markus
Tunnisteet: Beijing, Cicada, Hyönteiset, Kiina, Siritys, Zhiliao
Aiheesta Luonto | Ei kommentteja »
20. Elokuuta 2009
Toisin kuin Suomessa, Kiinassa ei löydy uunia joka kodista. Näin tilanne oli myös meidän kohdallamme, joten pizzanhimossa ostimme sitten pienikokoisen uunin paikallisesta Carrefour-supermarketista. Kooltaan kyseinen paistolaatikko on mikroaaltouunin kokoa ja sillä valmistuu kätevästi pizzat, makaroonilaatikot, pullat yms. herkut. Täytyy vain muistaa tehdä hieman pienemmän ohjeen mukaan, kun tuota tilaa ei ole suomalaisten reseptien mukaisille annoksille. Toistaiseksi meillä ei vielä ole uunivuokaa, mutta tarkoituksena on poiketa lähitulevaisuudessa kaupungin toisella puolella IKEAssa ostamassa vuoka ja muutama muu puuttuva kokkausväline. Myös aski salmiakkia ja paketti näkkileipää voisi tehdä terää, kun kerran ruotsalaiskaupassa käydään…
PS. Tarjosin reilu viikko sitten tuttaville salmiakkia – vieläpä erityisen suolaisia ruotsalaisia “suolasilli”-karkkeja. Suurin osa yökkäili mausta, muutama jopa sylkäisi karkin pois. Kuitenkin pienestä otoksestani yksi kiinalainenkin piti salmiakin mausta. Lisäksi brittituttavani ei ollut voimakkaasta mausta moksiskaan, mutta sitä osasinkin jo vähän odottaa.
- Markus
Tunnisteet: Beijing, IKEA, Kiina, Salmiakki, Uuni
Aiheesta Ruoka | Ei kommentteja »
11. Elokuuta 2009
Kiinan väen rikastuessa lähes jokainen perhe on hankkinut itselleen auton. Auto on olevinaan kätevä kulkuväline kulkea ympäriinsä, mutta suurkaupungissa ajaminen ei ole mitään herkkua. Lisäksi Kiinan liikennettä varjostaa kansalaistottelemattomuus ja ihan vain käsittämätön typeryyskin sekä ratin takana, edessä.
Beijingissä on tällä hetkellä n. 5 miljoonaa autoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruuhka-aikoina kehätiet ovat täysin tukossa. Asiaa ei myöskään auta se, että jokainen autoilija haluaa aina olla ensimmäinen ja hidastavat siinä pujotellessaan sitten koko liikennevirran liikettä. Myös tietullit ovat kovin hankalia, kun niille änkee yhtäaikaa parisataa autoa. Lopputuloksena on jokapäiväinen kaaos, jossa autot matelevat eteenpäin tukkien toisiltaan joka ikisen kolosen. On varmaan sanomattakin selvää, että myös hälytysajoneuvoille varattu kaista on täynnä näitä hätähousuja. Lisäksi ambulanssi tai paloauto voi hyvinkin myöhästyä dramaattisesti ihan vain, koska autoilijat eivät tee heille lainkaan tietä. Bussien ainoa mahdollisuus liikkua kadulla on luonnollisesti kiilaamalla isomman oikeudella. Muuten kukaan ei heitä väistäisi.
Silloin kun ruuhkaa ei ole vaivaksi asti, pääsee kehäteillä parhaillaan ajamaan 70km/h. Yleensä ajo menee silti nykimiseksi, sillä jälleen kerran kukaan ei halua jonottaa. Yleensäkin jonottaminen tuntuu olevan kiinalaisille aivan mahdotonta. Lyhytkin odotus tuntuu olevan paikallisille liikaa. Mikä on kovin omituista ottaen huomioon, että Beijingissä on aina pakko odottaa ja jonottaa.
Ihan kuin liikennekaaos itsessään ei olisi riittävän suuri riski, kiinalaiset eivät ymmärrä turvavyön käytön hyödyllisyyttä lainkaan. Laki vaatii jokaista autossa istujaa käyttämään turvavyötä, mutta juurikaan kukaan ei sitä tee, ellei näe poliisia vahtimassa liikennettä. Takapenkillä vyön käyttö on yleensä tehty mahdottomaksi änkemällä vyöt ja soljet penkkien väliin tai verhoilun alle. Kukapa sitä haluaisikaan käyttää, kun vyö lisää selviytymismahdollisuuksia kolaritilanteessa vain 300-500%:lla.
Siinä missä Euroopassa, Japanissa ja USA:ssa voi yleensä olettaa toisten noudattavan liikennesääntöjä, Kiinassa tuollainen oletus vie sinut vain aikaiseen hautaan. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ei kunnioiteta lainkaan, vaan autot ajavat heidän päälleen jarruttamatta, jos he eivät väistä. Vihreä valokaan ei takaa yhtään mitään, sillä autoilla on oikeus kääntyä punaista päin oikealle. Lisäksi monet kääntyvät punaisia päin ihan mihin suuntaan vain. Kuitenkin harvemmin nuolivaloa vasten. Kiinassa “peräänajaja maksaa” -mentaliteetti on mennyt aivan naurettavuuksiin. Yleinen tapa on nimittäin kiilata toisen eteen. Ja kun takana oleva on aina syyllinen, näitä kiilaajia riittää. Lisäksi hyvin harva auto käyttää vilkkuja lainkaan, joten liikenteessä saa aina olla varuillaan. Ettei tämä teksti menisi täysin autoilijoiden mollaamiseksi, Kiinan katuja värittää myös hullut jalankulkijat. Beijingissä näitä kutsutaan nimella “zuo si” – kuoleman imuttajat. Varsinkin laitakaupungilla voi jarrut joutua lyömään lukkoon, kun ilmeisesti elämäänsä kyllästyneet ihmiset päättävät ylittää kadun mistä sattuu. Lisäksi pyöräilijät ja mopoilijat eivät noudata minkäänlaisia liikennevaloja, vaan ajavat pysähtymättä jokaisen risteyksen ohi. Nämä sankarit ovatkin jäädä auton alle kymmeniä kertoja päivässä. Siitä voisi joku laskea heidän elinikänsä odotusarvon…
Lopuksi hieman statistiikkaa mietittäväksi: USA:ssa on tällä hetkellä 4 kertaa Kiinan verran autoja. Kiinassa kuitenkin kuolee vuosittain 2 kertaa enemmän ihmisiä liikenteessä, kuin USA:ssa. Mistäköhän tämä voisi johtua?
- Markus
Tunnisteet: Autot, Beijing, Kiina, Kulttuuri, Liikenne, Turvallisuus
Aiheesta Liikenne, Sekalaiset | Ei kommentteja »
30. Heinäkuuta 2009
Toisin kuin eurooppalaiset, kiinalaiset eivät juurikaan ole innostuneet kebabeista. Siksi oikean kebab-ravintolan löytäminen Beijingistä osoittautui neulan etsimiseksi heinäsuovasta. Lopulta kuitenkin netistä löytyneiden suositusten perusteella löysimme paikan nimeltä “Kebab republic”. Kyseinen pieni ja nuhruinen takakujan grilli sijaitsee Chaoyuangin kaupunginosassa 3.3 ostoskeskuksen takana. Alueella on myös paljon muitakin etnisiä ravintoloita ja lähes kaikkien maiden suurlähetystöt (ei kuitenkaan Suomen; se on toisaalla). Pikku ravintola tarjoaa vain muutaman annoksen, mutta ainakin Döner-kebabin ja rullakebabin maku oli Suomesta tuttu.
Sattumalta juuri tänään kokki otti käyttöön uudenlaisen pita-leivän, jota kuulemma joku ruotsalainen oli ehdottanut. Olin ensimmäinen koemaistaja uudelle leivälle, ja pakko myöntää – hyväähän se oli. Suosittelen. Ainoa miinus tulee sotkuisesta nurkasta missä ravintola sijaitsi ja hieman niukanlaisesta kastikkeesta. Kuitenkin kyseessä on ilmeisesti Beijingin ainoa oikeaa kebabia tarjoava ravintola, joten ensimmäinen on ainoa on paras
- Markus
Tunnisteet: Beijing, Chaoyang, Kebab, Ravintola
Aiheesta Ruoka | Ei kommentteja »
22. Heinäkuuta 2009
Suanmeitangin Beijing-aiheinen valokuvagalleria on nyt avattu. Sitä voi käydä ihastelemassa osoitteessa http://www.suanmeitang.com/gallery/.
- Markus
Aiheesta Blogi | Ei kommentteja »
21. Heinäkuuta 2009
Beijingin ilmasto vastaa hyvin pitkälle Keski-Eurooppaa, mutta suomalaiselle kesä tuntuu kovin kuumalta. Lämpötila pysyy päivittäin 30 C asteen paremmalla puolella ja parhaimmillaan nousee jopa 36 C asteeseen. Kesäkuussa lämmin sää on vielä varsin miellyttävä, mutta heinäkuussa vesisateet nostavat kosteuden ikävän korkealle. Paikalliset kutsuvatkin kesän kosteita sadepäiviä osuvasti saunapäiviksi (sang na tian).
Usein puhutaan, että paras aika tulla Beijingiin on syksy. Syksyllä pahimmat helteet loppuvat, mutta lämmintä on silti usein miellyttävät 20 C astetta. Myös kevät on lämpötilan puolesta hyvää aikaa, mutta silloin kaupunkia vaivaavaa hiekkapöly, joka pahimmillaan peittää auringonkin vaaleanruskean pilven taakse.
Talvi on Beijingissä suomalaisellakin mittakaavalla kylmä. Yleensä pakkasta on noin 10 C astetta, mutta lunta ei juurikaan sada. Silloin tällöin maahan syntyvä ohut lumipeitekin on nykyään useimmiten säänsäätelyviraston aikaansaamaa.
- Markus
Tunnisteet: Beijing, Kesä, Kevät, Lämpötila, Sää, Syksy, Talvi, Vuodenajat
Aiheesta Sekalaiset | Ei kommentteja »