Tekstit, joissa on tagi ‘Beijing’

Metroturvallisuus

4. Lokakuuta 2009

Keskisyksyn juhlan aikana on perinteistä viettää aikaa vanhempien luona, joten mekin kävimme ensin morsiameni isovanhempien luona ja sitten isän kotona. Samalla tuli tutustuttua suuren maailman turvallisuuskulttuuriin ja testattua upouusi metrolinja 4.

Itsenäisyyspäivä on vasta ohi ja Beijing on edelleen täynnä ulkopaikkakuntalaisia turisteja. Sinänsä kadut ovat varsin tyhjiä, mutta metrossa ja kaupoissa väkeä riittää. Juhlan kunniaksi turvatoimia metrossa on kiristetty ja jouduinkin todistamaan vartijoille, että mukanani kantama jääteepullo sisälsi todella sisälsi juomaa. He pyysivät minua kaivamaan pullon repusta ja juomaan siitä. Kyllä vähän ensin ihmetytti, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun tätä tapahtui, mutta ihan ymmärrettävää toimintaa tuo on. Morsiameni sanoi, että samanlaista pullojen maistelua piti harrastaa Olympialaisten aikaan.

Nelosmetro oli puitteiltaan ja junaltaan varsin komea, mutta ei mitenkään erityisen hieno verrattuna muihin uusiin linjoihin. Matkasimme kyseisellä junalla Haidian huang zhuangista aina eteläisimmälle pääteasemalle asti ja kylläpä matkaan liittyi ongelmia. Juna pysähtyi keskelle tunnelia kolme kertaa ja odottelimme pimeässä samalla kun kuulutus kertoi matkan viivästyvän hetkellä. Onneksi pysähdykset olivat vain muutaman minuutin luokkaa. Lisäksi muutamassa kohdassa juna rysähti ja nytkähti aika pahasti ja valot vilkkuivat kun ilmeisesti radan sähköistyksessä oli vikaa ja/tai kiskoilla oli rojua. Eli eipä tainnut olla vielä ihan oikeasti valmis koko rata, mutta pitihän se saada itsenäisyyspäiväksi auki. Toivottavasti mitään vakavampia puutteita ei ole tunneliin tai junaan jäänyt, että mitään onnettomuuksia ei pääsisi sattumaan…

Linja 4

24. Syyskuuta 2009

Beijingin jo varsin kattava metroverkosto kasvaa huimaa vauhtia. Viimeisin lisäys on hieman yllättäen linja numero neljä. Tässä vaiheessa moni varmasti ihmettelee mikä tässä on se yllätys… Kyseessä on erittäin kiinalainen kulttuuriasia – numeroihin liittyvä taikausko. Numero neljä on nimittäin ääntämykseltään hyvin lähellä sanaa “si” (死), joka tarkoittaa kuolemaa. Sinänsä Beijingissä moiset uskomukset ovat jo pitkälti kadonneet, mutta en pitäisi mitenkään mahdottomana, että kauempaa, etenkin maaseudulta kaupunkiin muuttaneet, eivät uskaltaisi kyseistä metroa käyttää.

Linja 4 parantaa Haidianin kaupunginosan liikenneyhteyksiä keskustaan ja tuo lopulta metron myös Fengtain kaupunginosaan. Turisteja ilahduttaa varmasti se, että reitille osuu mm. Beijingin eläintarha,  Vanha kesäpalatsi (ja Kesäpalatsi), sekä eteläinen rautatieasema, josta on suora yhteys Tianjiniin.

Metrokartta: Wikipedia / Ran, 2009

Pohjoinen metropoli

15. Syyskuuta 2009

Kuten kaikki varmasti tietävätkin, Beijing on yksi maailman suurimmista kaupungeista. Beijingin maakunnan alueella asuu yli 17 miljoonaa ihmistä ja itse kaupungissakin väkeä on 12 miljoonaa [1]. Vaikka Beijing on asukastiheydeltään maailman 4. tiheimmin asuttu kaupunki, vaatii tällainen ihmismäärä jo huomattavan ison alueen maata – maakunta onkin suurinpiirtein Belgian kokoinen kattaen huimat 16 800 neliökilometriä [1]. Pelkän kaupunkialueenkin halkaisija on muhkeat 30km.

Beijingin korkein rakennus on tällä hetkellä CCTV Tower, jonka korkein kerros on noin 330m korkeudella. Uuden China World Trade Center III -pilvenpiirtäjän ylin kerros on tosin tätä korkeammalla, mutta CCTV-tornin antennimasto tekee rakennuksesta edelleen Beijingin korkeimman. Tosin tämä on vain määrittelykysymys, että lasketaanko masto itse rakennukseen. CCTV-tornin huipulla on näköalatasanne ja pyörivä ravintola, joten ainakin tamperelaiset tuntevat olonsa kotoisaksi (heh heh). Tornista voi käydä omin silmin toteamassa miten massiivinen kaupunki todella on kyseessä. Tai sitten voi vain tyytyä katsomaan alla olevat kuvat, jotka nappasin paikan päältä :)

[1] Wikipedia, viitattu 15.9.2009

Cicadat

22. Elokuuta 2009

Beijingin kesällä ei voi olla huomaamatta hirvittävän voimakasta siritystä, joka on voimakkaimmillaan aurinkoisina päivinä. Syypää tähän siritykseen ei ole jättiläisheinäsirkat, vaan cicadat (知了- zhi liao), eräänlaiset isokokoiset kärpäset. Cicadat elävät suurimman osan elämästään maan alla kovakuoriaista muistuttavassa muodossa, mutta lopulta kaivautuvat ulos koloistaan ja kasvattavat siivet. Joidenkin Cicada-lajien elinkaari on jopa viisi vuotta.

Koiras-cicadan siritys syntyy sen kehon sisältämistä erityisistä lihaksista, jotka saavat aikaan naksuvan äänen. Tämä sirinä on voimakkuudeeltaan jopa 120dB, joten lähellä sirittävä ötökkä todella sattuu korviin. Naarailla ei sirityslihaksia ole. Cicada on päivähyönteinen, joten siritys loppuu yöksi, mutta silloin aloittaa konserttonsa muut paikalliset sirittäjät. Onneksi niiden siritys on kuitenkin hieman hiljaisempaa.

Cicada on varsin suurikokoinen hyönteiseksi ja monet ihmiset syövätkin niitä. Maistuu kuulemma lihalta. Isosta koostaan huolimatta cicada on lempeä mölli eikä se pure tai pistä ihmistä. Kuitenkin äkkiseltään voi tuntua aika epämiellyttävältä, jos cicadan kokoinen ötökkä juoksentelee paitaasi pitkin. ;)

Uuni ja suolaiset sillit

20. Elokuuta 2009

Toisin kuin Suomessa, Kiinassa ei löydy uunia joka kodista. Näin tilanne oli myös meidän kohdallamme, joten pizzanhimossa ostimme sitten pienikokoisen uunin paikallisesta Carrefour-supermarketista. Kooltaan kyseinen paistolaatikko on mikroaaltouunin kokoa ja sillä valmistuu kätevästi pizzat, makaroonilaatikot, pullat yms. herkut. Täytyy vain muistaa tehdä hieman pienemmän ohjeen mukaan, kun tuota tilaa ei ole suomalaisten reseptien mukaisille annoksille. Toistaiseksi meillä ei vielä ole uunivuokaa, mutta tarkoituksena on poiketa lähitulevaisuudessa kaupungin toisella puolella IKEAssa ostamassa vuoka ja muutama muu puuttuva kokkausväline. Myös aski salmiakkia ja paketti näkkileipää voisi tehdä terää, kun kerran ruotsalaiskaupassa käydään… :)

PS. Tarjosin reilu viikko sitten tuttaville salmiakkia – vieläpä erityisen suolaisia ruotsalaisia “suolasilli”-karkkeja. Suurin osa yökkäili mausta, muutama jopa sylkäisi karkin pois. Kuitenkin pienestä otoksestani yksi kiinalainenkin piti salmiakin mausta. Lisäksi brittituttavani ei ollut voimakkaasta mausta moksiskaan, mutta sitä osasinkin jo vähän odottaa.

Keskimaan liikennekulttuuria

11. Elokuuta 2009

Kiinan väen rikastuessa lähes jokainen perhe on hankkinut itselleen auton. Auto on olevinaan kätevä kulkuväline kulkea ympäriinsä, mutta suurkaupungissa ajaminen ei ole mitään herkkua. Lisäksi Kiinan liikennettä varjostaa kansalaistottelemattomuus ja ihan vain käsittämätön typeryyskin sekä ratin takana, edessä.

Beijingissä on tällä hetkellä n. 5 miljoonaa autoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruuhka-aikoina kehätiet ovat täysin tukossa. Asiaa ei myöskään auta se, että jokainen autoilija haluaa aina olla ensimmäinen ja hidastavat siinä pujotellessaan sitten koko liikennevirran liikettä. Myös tietullit ovat kovin hankalia, kun niille änkee yhtäaikaa parisataa autoa. Lopputuloksena on jokapäiväinen kaaos, jossa autot matelevat eteenpäin tukkien toisiltaan joka ikisen kolosen. On varmaan sanomattakin selvää, että myös hälytysajoneuvoille varattu kaista on täynnä näitä hätähousuja. Lisäksi ambulanssi tai paloauto voi hyvinkin myöhästyä dramaattisesti ihan vain, koska autoilijat eivät tee heille lainkaan tietä. Bussien ainoa mahdollisuus liikkua kadulla on luonnollisesti kiilaamalla isomman oikeudella. Muuten kukaan ei heitä väistäisi.

Silloin kun ruuhkaa ei ole vaivaksi asti, pääsee kehäteillä parhaillaan ajamaan 70km/h. Yleensä ajo menee silti nykimiseksi, sillä jälleen kerran kukaan ei halua jonottaa. Yleensäkin jonottaminen tuntuu olevan kiinalaisille aivan mahdotonta. Lyhytkin odotus tuntuu olevan paikallisille liikaa. Mikä on kovin omituista ottaen huomioon, että Beijingissä on aina pakko odottaa ja jonottaa.

Ihan kuin liikennekaaos itsessään ei olisi riittävän suuri riski, kiinalaiset eivät ymmärrä turvavyön käytön hyödyllisyyttä lainkaan. Laki vaatii jokaista autossa istujaa käyttämään turvavyötä, mutta juurikaan kukaan ei sitä tee, ellei näe poliisia vahtimassa liikennettä. Takapenkillä vyön käyttö on yleensä tehty mahdottomaksi änkemällä vyöt ja soljet penkkien väliin tai verhoilun alle. Kukapa sitä haluaisikaan käyttää, kun vyö lisää  selviytymismahdollisuuksia kolaritilanteessa vain 300-500%:lla.

Siinä missä Euroopassa, Japanissa ja USA:ssa voi yleensä olettaa toisten noudattavan liikennesääntöjä, Kiinassa tuollainen oletus vie sinut vain aikaiseen hautaan. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ei kunnioiteta lainkaan, vaan autot ajavat heidän päälleen jarruttamatta, jos he eivät väistä. Vihreä valokaan ei takaa yhtään mitään, sillä autoilla on oikeus kääntyä punaista päin oikealle. Lisäksi monet kääntyvät punaisia päin ihan mihin suuntaan vain. Kuitenkin harvemmin nuolivaloa vasten. Kiinassa “peräänajaja maksaa” -mentaliteetti on mennyt aivan naurettavuuksiin. Yleinen tapa on nimittäin kiilata toisen eteen. Ja kun takana oleva on aina syyllinen, näitä kiilaajia riittää. Lisäksi hyvin harva auto käyttää vilkkuja lainkaan, joten liikenteessä saa aina olla varuillaan. Ettei tämä teksti menisi täysin autoilijoiden mollaamiseksi, Kiinan katuja värittää myös hullut jalankulkijat. Beijingissä näitä kutsutaan nimella “zuo si” – kuoleman imuttajat. Varsinkin laitakaupungilla voi jarrut joutua lyömään lukkoon, kun ilmeisesti elämäänsä kyllästyneet ihmiset päättävät ylittää kadun mistä sattuu. Lisäksi pyöräilijät ja mopoilijat eivät noudata minkäänlaisia liikennevaloja, vaan ajavat pysähtymättä jokaisen risteyksen ohi. Nämä sankarit ovatkin jäädä auton alle kymmeniä kertoja päivässä. Siitä voisi joku laskea heidän elinikänsä odotusarvon…

Lopuksi hieman statistiikkaa mietittäväksi: USA:ssa on tällä hetkellä 4 kertaa Kiinan verran autoja.  Kiinassa kuitenkin kuolee vuosittain 2 kertaa enemmän ihmisiä liikenteessä, kuin USA:ssa. Mistäköhän tämä voisi johtua?

Kebab

30. Heinäkuuta 2009

Toisin kuin eurooppalaiset, kiinalaiset eivät juurikaan ole innostuneet kebabeista. Siksi oikean kebab-ravintolan löytäminen Beijingistä osoittautui neulan etsimiseksi heinäsuovasta. Lopulta kuitenkin netistä löytyneiden suositusten perusteella löysimme paikan nimeltä “Kebab republic”. Kyseinen pieni ja nuhruinen takakujan grilli sijaitsee Chaoyuangin kaupunginosassa 3.3 ostoskeskuksen takana. Alueella on myös paljon muitakin etnisiä ravintoloita ja lähes kaikkien maiden suurlähetystöt (ei kuitenkaan Suomen; se on toisaalla). Pikku ravintola tarjoaa vain muutaman annoksen, mutta ainakin Döner-kebabin ja rullakebabin maku oli Suomesta tuttu.

Sattumalta juuri tänään kokki otti käyttöön uudenlaisen pita-leivän, jota kuulemma joku ruotsalainen oli ehdottanut. Olin ensimmäinen koemaistaja uudelle leivälle, ja pakko myöntää – hyväähän se oli. Suosittelen. Ainoa miinus tulee sotkuisesta nurkasta missä ravintola sijaitsi ja hieman niukanlaisesta kastikkeesta. Kuitenkin kyseessä on ilmeisesti Beijingin ainoa oikeaa kebabia tarjoava ravintola, joten ensimmäinen on ainoa on paras :)

Kuuma kesä, kylmä talvi

21. Heinäkuuta 2009

Beijingin ilmasto vastaa hyvin pitkälle Keski-Eurooppaa, mutta suomalaiselle kesä tuntuu kovin kuumalta. Lämpötila pysyy päivittäin 30 C asteen paremmalla puolella ja parhaimmillaan nousee jopa 36 C asteeseen. Kesäkuussa lämmin sää on vielä varsin miellyttävä, mutta heinäkuussa vesisateet nostavat kosteuden ikävän korkealle. Paikalliset kutsuvatkin kesän kosteita sadepäiviä osuvasti saunapäiviksi (sang na tian).

Usein puhutaan, että paras aika tulla Beijingiin on syksy. Syksyllä pahimmat helteet loppuvat, mutta lämmintä on silti usein miellyttävät 20 C astetta. Myös kevät on lämpötilan puolesta hyvää aikaa, mutta silloin kaupunkia vaivaavaa hiekkapöly, joka pahimmillaan peittää auringonkin vaaleanruskean pilven taakse.

Talvi on Beijingissä suomalaisellakin mittakaavalla kylmä. Yleensä pakkasta on noin 10 C astetta, mutta lunta ei juurikaan sada. Silloin tällöin maahan syntyvä ohut lumipeitekin on nykyään useimmiten säänsäätelyviraston aikaansaamaa.

Kiinan piilaakso

12. Heinäkuuta 2009

Asun avovaimoni kanssa Kiinan piilaaksoksikin kutsutulla Zhongguancun:in alueella, Haidianissa. Haidian on entinen Beijingin naapurikunta, joka nykyään on yksi Beijingin neljästä ns. sisemmästä laitakaupunkialueesta. Haidian sijaitsee keskustasta luoteeseen hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Vielä 1980-luvulla Haidian oli lähes tyhjää aluetta kunnes kaupunki päätti alkaa rakentaa sinne yliopistoja. Nykyään lähes koko kaupunginosa on täynnä pilvenpiirtäjiä ja väkeäkin on pitkälti yli kaksi miljoonaa.

Zhongguancunin tiedepuisto sijaitsee hieman epämääräisesti joka puolella Haidianin kaupunginosaa, mutta yleisesti ihmiset mieltävät sen syntysijoilleen nykyiseen Haidian Parkiin. Alueelta löytyy suuri määrä erilaisia IT-alan firmoja ja osaava löytää suuren tarjonnan keskeltä laadukkaita tuotteita varsin edulliseen hintaan. Viihdepuolella tarjolla on mm. ostoskeskus elokuvateattereineen ja pienehköjä puistoja.

Asuntomme vieressä on metrolinja 10:n pysäkki ja lähikauppa, joka on auki lähes 24/7. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy suuri ostoskeskuskompleksi, kattava supermarketti ja pieni puisto, joka mielenkiintoisesti sijaitsee 3 kerroksisten talojen katolla :)