Tekstit, joissa on tagi ‘IKEA’

Länsimaisia elintarvikkeita

10. Marraskuuta 2009

Beijingin IKEA on pohjoismaalaisen pelastus. Huonekalujen lisäksi tavaratalo tarjoaa ruotsalaista ravintolaruokaa, hod dogeja ja joitakin peripohjoismaisia tuotteita. Valikoimasta löytyy mm. tilliä, tomaattisilliä, näkkileipää ja mätitahnaa. Näin joulua odotellessa tarjolla on myös piparkakkuja, sekä glögiä punaviini- ja alkoholittomana versiona.

IKEAn lisäksi länsimaalaiseen makuun sopivia elintarvikkeita löytyy myös muista supermarketeista. Carrefour ja Wal-Mart sisältävät kattavat tuontielintarvikkeiden osastot. Onnistuinpa itse löytämään jopa paketin Vaasan näkkileipääkin. Molempia ostoskeskuksia löytyy Beijingistä useampiakin.

Hieman harvinaisempia tuotteita kannattaa lähteä hakemaan suurlähetystöjen läheisyydessä, San li tun’rissa (三里屯),  sijaitsevasta April Gourmet’s ta. Pienehkön marketin erikoisuuksia ovat mm. juustot ja leivät. Myös harvinaisempia virvoitusjuomia ja pakasteita löytyy varsin hyvin. April Gourmet on myös ainoa liike, josta olen toistaiseksi löytänyt hapankermaa ja kermaviilejä. Marketin vieressä sijaitsee lisäksi pieni liike, josta löytyy mm. erinomaista ranskanleipää.

Mikäli tuttavapiiriisi kuuluu ravintola-alan yrittäjiä, kauppahalli METROsta löytyy myös runsaasti länsimaalaisia tuotteita. METRO ei kuitenkaan ole mikään supermarketti, ja siellä asiointiin vaaditaan asiakaskortti. Itse pääsin käymään liikkeessä kerran tuttavani äidin mukana, sillä hänellä kyseinen kortti löytyi.

Uuni ja suolaiset sillit

20. Elokuuta 2009

Toisin kuin Suomessa, Kiinassa ei löydy uunia joka kodista. Näin tilanne oli myös meidän kohdallamme, joten pizzanhimossa ostimme sitten pienikokoisen uunin paikallisesta Carrefour-supermarketista. Kooltaan kyseinen paistolaatikko on mikroaaltouunin kokoa ja sillä valmistuu kätevästi pizzat, makaroonilaatikot, pullat yms. herkut. Täytyy vain muistaa tehdä hieman pienemmän ohjeen mukaan, kun tuota tilaa ei ole suomalaisten reseptien mukaisille annoksille. Toistaiseksi meillä ei vielä ole uunivuokaa, mutta tarkoituksena on poiketa lähitulevaisuudessa kaupungin toisella puolella IKEAssa ostamassa vuoka ja muutama muu puuttuva kokkausväline. Myös aski salmiakkia ja paketti näkkileipää voisi tehdä terää, kun kerran ruotsalaiskaupassa käydään… :)

PS. Tarjosin reilu viikko sitten tuttaville salmiakkia – vieläpä erityisen suolaisia ruotsalaisia “suolasilli”-karkkeja. Suurin osa yökkäili mausta, muutama jopa sylkäisi karkin pois. Kuitenkin pienestä otoksestani yksi kiinalainenkin piti salmiakin mausta. Lisäksi brittituttavani ei ollut voimakkaasta mausta moksiskaan, mutta sitä osasinkin jo vähän odottaa.