Toisin kuin Suomessa, Kiinassa on tärkeää osata kutsua jokaista perheenjäsentä oikealla nimikkeellä. Esimerkiksi, äidin puolen isoisä on “lao ye” (姥爷), kun taas isän “ye ye” (爷爷). Muita sukulaisia ovat mm. “jiu jiu” (舅舅, eno) ja “san yi” (三姨, kolmas täti). Ystävät yleensä kutsuvat toisiaan lempinimillä, kuten “Wang ge” (王哥, isoveli-Wang), mutta usein myös hieman kunnioittavammin tyyliin “lao Wang” tai “xiao Wang” (老王/小王, vanha Wang/pikku Wang). Tällainen puhuttelutapa on käytössä myös työelämässä ja miksei kotonakin. Koskaan ei myöskään ole väärin käyttää henkilön koko nimeä, joskin usein se on ehkä hieman liian virallisen oloista. Etunimen käyttö on erittäin harvinaista ja vain puoliso tai vanhemmat oikeastaan voivat edes puhutella etunimellä.

Kiinalaiset tapaavat sukulaisiaan joka viikonloppu ja usein yhteen kokoonnutaan hieman isommalle aterialle. Myös ystävien kanssa käydään lounaalla oikeastaan joka kerta kun mennään ulos. Ulkomaalaiselle tuo jatkuva sukulaisralli tuntuu joskus rasittavalta ja minun huonoksi onnekseni, morsiameni vanhemmat ovat vieläpä eronneet, joten joudun vierailemaan aina kahdessa paikassa. Siinäpä sitä sitten meneekin kaikki viikonloput… Ei paljoa jää aikaa harrastaa ja aina tuntuu, että ei ehdi kunnolla palautua viikon työnteosta.

Harrastuksista puheenollen, kiinalaisilta nuorilta ne todella tuntuvat puuttuvan. En tiedä yhdenkään tuttavani harrastavan yhtään mitään. Eipä heillä varmaan ole aikaakaan, kun jatkuvasti ovat töissä, sukuloimassa tai kavereiden kanssa lounaalla Poislukien muutama rikkaan perheen äpärä, jotka eivät tee töitä ja shoppailevat joka päivä. Heitäkin mahtuu kaveripiiriini.